YHDESSÄ INNOSTUEN – ROHKEASTI KEHITTÄEN
Yhteiskunnassa on meneillään useita rakenteisiin liittyviä uudistuksia, jotka edellyttävät järjestöjen arviointia omasta roolistaan ja tehtävästään muuttuvassa toimintaympäristössä. Toimintaympäristön muutos merkitsee kasvavaa haastetta, mutta myös uusia mahdollisuuksia eri toimijoiden väliselle yhteistyölle. Järjestöjen ja vapaaehtoisten kansalaisten tekemä työ on merkittävä voimavara, joka kanavoi kansalaisten ääntä kunnassa.
Tätä taustaa vasten Pohjoisen yhteisöjen Tuki – Majakka ry käynnisti kansalaisjärjestöjen yhteiseen strategiaan tähtäävän kirjoitusprosessin Meri-Lapissa. Strategiakirjoitus sai tukea Raha-automaattiyhdistykseltä ja Meri-Lapin kehittämiskeskukselta. Strategian kirjoittamiseen osallistui lähes 300 järjestöissä ja niiden yhteistyökumppaneina toimivaa henkilöä.
Meri-Lapin kansalaisjärjestöstrategian ydinviesteiksi muotoutuivat luova kumppanuus ja uudistuminen. Strategian toteutuksessa ja jalkautumisessa ne merkitsevät yhteisöllistä ja tasa-arvoista vuorovaikutusta eri toimijoiden kesken. Luova kumppanuus on avointa ja läpinäkyvää, ja sen edellytyksenä on kunnioitus ja luottamus. Kaikilla on mahdollisuus tulla mukaan. Yhteistyö ja ajatus työstä yhteisen hyvän eteen ovat kantavia asioita luovan kumppanuuden saavuttamiseksi. Luova kumppanuus toimii raja-aitoja madaltavasti ja lisää avointa yhteistyötä, innovatiivisuutta, uutta ajattelua ja rohkeaa haasteisiin vastaamista ja ennakoivaa uudistumista.
Strategisiksi tavoitteiksi nousivat yhteistyörakenteiden ja prosessien vahvistaminen, yhdistysten tunnettuuden ja vaikuttamisen lisääminen, yhdistysten toimintaedellytysten vahvistaminen sekä kaiken läpäisevänä sosiaalisten innovaatioiden ja osaaminen kehittäminen.
Kansalaisjärjestöstrategian on saatu konkreettiseksi ja toiminnalliseksi kirjoittamalla siihen toimenpideosa, jossa on yksityiskohtainen toimenpidesuunnitelma strategian toteuttamiseksi. Meri-Lapin kansalaisjärjestöstrategian kirjoitusprosessi on kirjoitettu vuorovaikutuksessa Lapin järjestöstrategian kanssa ja muodostaa alueellisen strategiaosion, joka huomioi alueen toimijoiden ilmaisemat erityistarpeet.
Strategian tiedotustilaisuus järjestetään maanantaina 26.5. klo 10 Meri-Lapin kehittämiskeskuksessa, Sairaalakatu 2, Kemi.