Järjestöblogi


Jätä kommentti

Infon väki jaksaa uurastaa kävijöitä varten Majakassa

Hei kaikille täältä Majakan infosta.

Kesälomat on vietetty, suursiivoukset tehty ja syksy saatu pyöräytettyä käyntiin mallikkaasti.

Kesän aikana teimme hieman muutoksia kahvion tiloihin, josta tulikin avara ja valoisa tila.

Poijussa riittää kävijöitä.

Poijussa riittää kävijöitä.

Teimme pieniä muutoksia myös muissa kokoustiloissa.

WP_20151012_11_29_43_Pro

Messi muokkautuu moniin tarpeisiin.

Näin loppusyksystä Majakassa valmistaudutaan jo malttamattomina perinteiseen Arjen Sankarit tapahtumaan. Jälleen on paljon yhdistyksiä mukana myymässä omia tuotteitaan ja esittelemässä toimintaansa, kun Majakan tiloissa kokoonnutaan vapaaehtoisten päivänä 3.12. Uutuutena tänä vuonna on iltatapahtuma, jossa käydään vuoropuhelua toimintaedellytyksistä päättäjien ja yhdistysten kanssa.

Majakassa valmistaudutaan vastaanottamaan eri pikkujoulu ryhmiä ja muita toimijoita, joten kohta etsitään joulukoristeet laatikoista sekä muista kätköistä ja tuodaan ne kaikkien iloksi sirottaen niitä sinne sun tänne.

Majakan väki toivottaa kaikille piparintuoksuista joulun odotusta.

Advertisement


Jätä kommentti

Järjestöjen tekemä työ näkyväksi

Lapin maakunnan alueella toimii lähes 7 000 yhdistystä, joista kotipaikkanaan Meri-Lapin alueella pitää noin 2 150. Näistä kaikista Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysnetissä olevista yhdistyksistä arvioidaan 50 % olevan aktiivisia toimijoita. Kaiken kaikkiaan erittäin merkittävä joukko toimijoita, jotka liikuttavat ja aktivoivat monin tavoin eri-ikäisiä ihmisiä.

Syksy on järjestöille uuden toimintakauden aloitusaikaa. Osalla järjestöistä on tarjolla jo tutut kuviot ja osa kokeillee uusia toimintoja. On tärkeää, että kohderyhmälle voidaan viestiä tarjolla olevista palveluista, harrastusryhmistä, aktiviteeteista ja huomioida myös asiakaslähtöisyys. Miten tavoittaa oman kohderyhmän, jotta harrasteryhmät saavat riittävästi osallistujia? Miten tavoittaa vapaaehtoisia, ohjaajia ja ryhmäjohtajia, jotta kaikki saadaan pyörimään? Alueellamme on tuhansia vapaaehtoistyöntekijöitä, mutta edelleen järjestöt kaipaavat lisää aktiivisia toimijoita, jotta yhdistysten toiminnan jatkuvuus ja kehitys voidaan taata.

Alueen järjestötoimijat tarvitsevat näkyvyyttä. Meri-Lapin alueella on useita eri mahdollisuuksia, joissa järjestöjen kannattaa olla esillä ja monet ovat olleetkin. Alueella on ollut erilaisia messuja, joissa yhdistykset ovat voineet olla tiedottamassa toiminnastaan. Tarjolla on ollut mm. Tervolassa Maaseudulta Käsin –Messut, Kemissä Harrastemessut, Järjestömessut ja Seniorimessut sekä Torniossa RajaSpotted. Erinomaisia paikkoja järjestöille tiedottaa omasta toiminnasta, hankkia vapaaehtoisia ja kertoa tarjolla olevista vapaa-ajankäyttömahdollisuuksista.

Yhdistykset tuottavat alueen asukkaille valtavan määrän eri harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Asiakkaiden on kuitenkin ensin löydettävä ne, jotta osallistuminen mahdollistuu. Tässä apuna on hyvinkin kirjava tiedotusrepertuaari. Käytettävissä ovat perinteinen seurapalsta, kirje/sähköposti, flyeri, juliste, tekstiviesti, radio ja paikallislehdet, internetin ja sosiaalisen median luomat mahdollisuudet. Kaikille varmasti on oma tilansa ja tarpeensa, mutta unohtamatta ei kannata jättää kohtaamista ja puskaradiota. Usein ihmiset tulevat toimintaan jonkun kanssa tai jonkun kautta. Näissä tilanteessa ihmisten väliset kohtaamiset ovat erittäin tärkeitä tiedottamisenpaikkoja. Toimijoiden kannattaa myös miettiä omaa kohderyhmää ja pohtia sen avulla, miten viesti parhaiten tavoittaa.

Yhtä tärkeää, kuin tiedottaminen omalle kohderyhmälle on myös se, että järjestön toiminnasta on tietoa myös muilla yhdistystoimijoilla, päättäjillä ja alueen asukkailla. Yhdistysten keskinäinen verkostoituminen on myös hedelmällistä ja toivottavaa, näin päällekkäisyyksiltä vältytään ja pystytään myös hyödyntämään mahdolliset synergiaedut. Järjestöjen panos Meri-Lapin alueen harrastetarjonnassa on merkittävin olipa kyseessä lapset, nuoret, työikäiset tai seniorit. Kaikille ikäryhmille löytyy jokaisella paikkakunnalla järjestöjen tuottamia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Tästä järjestökentässä ollaan erittäin ylpeitä ja sempä vuoksi me täällä Majakassa kannustamme järjestöjä tiedottamaan toiminnastaan monipuolisesti ja eri viestimiä hyödyntäen.

Tiedottaminen on varmaankin kaikille sektoreille haaste. Usein tapahtumista ja esim. työyhteisöviestinnästä saadaan palautetta, ettei tieto kulkenut tai, että tiedotus ei ole tavoittanut riittävästi. Aina on joku, joka ei tiedä ja sekin pitää sietää, ettei tiedottamista pysty toteuttamaan kaikkia tyydyttävällä tavalla. Tiedottamista voi kuitenkin kehittää ja oppia. Tähän tiedottamisen haasteeseen Majakka tarjoaa yhdistyksille sekä sisällöllistä että teknillistä tukea, opastusta ja koulutusta. Ota yhteyttä Majakan tietotiimiin ja pyydä apua, jos haluat tavoittaa kohdeyleisöäsi laajemmin, hyödyntää eri välineitä monipuolisemmin ja toteuttaa tiedottamisen entistä tehokkaammin. Uuden viestinnän avualla toiminta voi lähteä uuteen lentoon, kannattaa kokeilla.

Järjestöt ovat mittaamattoman arvokas yhteistyökumppani kunnille ja erityisen tärkeä toiminnantuottaja kuntalaisille. Annetaan järjestöjen tekemän työn näkyä, tehdään yhdessä se näkyväksi!

 

Tiedottamisiin
Maarit
Hyvinvointia yhteistyöllä Meri-LapissaEsiteeseen


Jätä kommentti

Kokemuskouluttajat suosittuja Lähihoitajapäivillä

Minä – Lähihoitaja- messut järjestettiin Kemissä Lapin AMK:n tiloissa 18.2., ja mukana messuilla oli myös Lapin kokemuskouluttajia. Kokemuskouluttajat olivat ns. elävä kirjasto, josta opiskelijat pystyivät lainaamaan kirjan ja saamaan lisätietoa esimerkiksi keliaakikon, CP- vammaisen tai mielenterveyskuntoutujan elämästä. Päivän aikana kirjat eivät ehtineet hyllyssä pölyttyä, ja kokemuskouluttajia lainattiin todella ahkerasti. Palaute niin kokemuskouluttajien kuin lainaajienkin osalta oli positiivista, ja jatkosuunnitelmia oli jo ilmassa.

Samassa tilassa kirjaston kanssa oli myös Pohjoisen yhteisöjen tuki – Majakka ry:n esittelypiste, missä myös kävi kiitettävästi väkeä. Pöydässämme oli paljon materiaalia Yksi Elämä- hankkeelta, joka on Suomen Diabetesliiton, Aivoliiton ja Suomen Sydänliiton yhteinen projekti. Se tarkoituksena on valtimoterveyden tukeminen läpi elämän, valtimosairauksien ehkäisyn ja varhaisen diagnosoinnin edistäminen ja kuntoutuksen ja vertaistuen sisällyttäminen kiinteäksi osaksi sairauksien hyvää hoitoa.KoKot


Jätä kommentti

Tervolassa ollaan valmiita tukemaan yhdistystoimintaa

Missä ihmiset ovat ja miten heidät tavoittaa? Vastaus on usein yksinkertainen; netissä tietenkin. Netissä kootaan vertaisryhmiä, tutustutaan uusiin ihmisiin, löydetään vanhoja tuttuja ja innostutaan yhdessä hyväntekeväisyydestä tai järjestämään tapahtuma, joka tuo tunnetuksi omaa paikallisyhteisöä ja kokoaa ihmiset myös fyysisesti yhteen. Kun puhutaan ihmisten yhteenliittymien, yhteisöjen ja yhdistysten toimintaedellytyksistä, on viestintä- ja mediaosaamisen vahvistaminen yksi tärkeimmistä tulevaisuuden tavoitteista.

Samanaikaisesti virtuaalisen kanssakäymisen rinnalla vahvistuu ihmisen tarve toisen ihmisen fyysiseen kohtaamiseen ja läsnäoloon. Ei riitä, että pidetään yhteyttä ja tiedotetaan asioista netissä, vaan entistä enemmän ihmiset kaipaavat perinteistä yhdessäoloa, rinnalla kulkemista, sitoutumista ja aitoja kohtaamisia. Tervolassa pohdittiinkin, miten vastaamme tähän tarpeeseen tulevaisuudessa.

Illan aikana kävi ilmi, että yhdistys-kunta yhteistyö on Tervolassa toimivaa. Mikäli innostuneita ihmisiä ja tekijöitä löytyy, kunta tukee mielellään omalla panoksellaan tapahtuman tai hankkeen etenemistä. Hyviä kokemuksia on isoistakin hankkeista, jotka ovat mm. nuorten aloitteesta syntyneet. Tervolassa onkin satsattu erityisen hyvin vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksiin ja tiedostettu tarve yhdistystoiminnan tukemiselle. Vapaa-aikatoimi on suhteellisen pieni ja jakamalla toiminta-avustuksia toimiville yhdistyksille harrastus- ja ajanvietemahdollisuudet lisääntyvät pienessä pitäjässä. Myös tiloja tarjotaan hyvin yhdistysten käyttöön.

Tapahtumat ovat Tervolassa pääosin yhdistysvetoisia. Kunta tukee tapahtumanjärjestelyjä, mutta päävastuu on yhdistyksillä. Ja tapahtumia riittääkin Tervolassa moneen lähtöön: Joulunavaus, Ämpäripää- tapahtuma, Pitäjäjuhla, Kevätsiemennys, Arkeologian päivät, lukuisat urheilukilpailut ja muut tapahtumat, kuten Maaseudulta käsin -messut.

Keskusteluissa tunnistettiin tarve yhdistysten välisen yhteistyön tiivistämiselle. Liian usein yhdistykset pyörittävät omaa toimintaansa omassa piirissään tietämättä toisten yhdistysten samankaltaisista toiminnoista tai tarpeista. Kun voimavaroja yhdistetään ja osaamista jaetaan, saadaan helpommin asiat tapahtumaan. Erityisesti hanketoiminnassa korostuu tulevaisuudessa entistä enemmän yhdistysten välinen yhteistyö ja myös rahoitusta on paremmin saatavilla, kun ideoita toteutetaan yhteistyössä toisten kanssa.


Jätä kommentti

Kylmästä lämpimään

Kolme vuotta sitten sain tietää, että aloittaisin äitiyslomani jälkeen Meri-Lapin Majakka ry:ssä vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina. Ensimmäinen tempauksemme oli MKArtic Ice Marathon- tapahtuma, missä jaoimme lämpöä katsojille ja samalla puhuimme vapaaehtoistoiminnasta. Keli oli aivan tolkuttoman kylmä ja kylmyyttä lisäsi vielä kevyt vinkka. Siellä me lämpimässä istuimme puolijoukkueteltassa lämpimän kamiinan lämmössä. Muutama Lumilinnan katsoja kävi mehut juomassa ja keksit syömässä.

Työni kolme kulmakiveä on ollut jalkautuminen, kohtaaminen ja saavutettavuus. Jalkautuminen on sitä, että mennemme sinne missä ihmiset ovat: messuille, kauppakeskuksiin, kouluihin, toreille, tapahtumiin. Olemme olleet esittelemässä Majakan toimintaa ja eri yhdistysten vapaaehtoistoimintaa mm. Peräpohjola- markkinoilla, rakentajamessuilla, Tervolan Maaseudulta käsin – messuilla ja monessa muussa tapahtumassa.

Kohtaaminen tarkoittaa minulle toisen ihmisen kuuntelemista ja näkemistä sekä kohtaamista keskustelun myötä. Kohtaaminen on lisäksi välittämistä ja läsnä olemista. Koskaan emme voi sanoa, että tiedän, miltä sinusta tuntuu. Voi vain koittaa ymmärtää, ja kohtaaminen antaa tähän työkaluja.

Kolmannen kulmakiven olen parastanut evankelis-luterilaiselta seurakunnalta. Heillä on otettu saavutettavuusohjelma käyttöön. Saavutettavuus tarkoittaa sitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua, olla kuultuna ja nähtynä. Saavutettavuus on lisäksi yhteistyötä eri tahojen kanssa. Yhteistuumin olemme tehneet yhteisen tavoitteen eteen töitä. Minut on saavutettu ja minäkin olen saavuttanut erilaisia ihmisiä.

Kiitän lämpimästi Sinua yhteistyöstä, mitä olemme tehneet vapaaehtoistoiminnan eteen. Työ ei ole valmis, vain minä olen. Aloitan 7.1.2014 Pohjantähti-opistolla uusin haastein. Toivokin, ettei yhteistyö loppuisi tähän, vaan jatkuisi uuden työntekijän kanssa, sillä työ vapaaehtoistoiminnan ja järjestöjen eteen jatkuu Pohjoisen yhteisöjen tuki – Majakka ry:ssä.

Mira Karhu


Jätä kommentti

Arjen sankareita – vapaaehtoistoiminnan messut

sankari metsässä

Kolme vuotta sitten järjestimme Vapaaehtoistoiminnan juhlavuoden kunniaksi ensimmäisen kerran Arjen Sankareita – vapaaehtoistoiminnan messut Kemissä Tervahallilla. Viime vuonna olimme Torniossa Rajalla kauppakeskuksessa. Molempina vuosina palaute on ollut niin hyvä, että Arjen Sankareista – vapaaehtoistoiminnan messuista olemme tehneet perinteen. Kävijöitä oli molempina kertoina lähes 700 ja eri järjestöjä esillä kolmisenkymmentä. Tänä vuonna on kolmas kerta kun messuilla juhlimme vapaaehtoistoimintaa. Ohjelmassa on Kemin kuninkaalliset Päivi ja Pekka Koskala, Tiernapojat, Karaoke tanssia, aikidonäytöstä, vuoden 2013 vapaaehtoisen palkitseminen ja paljon muuta mukavaa ohjelmaa. Lisätietoja http://www.arjensankareita.fi

Toivottavasti siekin olet mukana tutustumassa merilappilaisten yhdistysten erilaiseen toimintaan.