Järjestöblogi


Jätä kommentti

Lankakerä – porukalla hyvää pienille

Kesällä suurin osa yhdistyksistä on kesälomilla latailemassa akkujaan syksyä varten. Majakassa kuitenkin puikot ja koukut viuhuvat. Lankakerä kokoontuu 15. kertaa ja tekee langoista pientä ja vähän suurempaakin hyödyllistä niitä tarvitseville.

lankakerä

Kaikki tuotokset

Lankakerä-ryhmässä vapaaehtoiset tekevät torkkupeittoja, villasukkia ja pieniä lämpimiä asusteita. Ryhmä on kokoontunut ensimmäisen kerran joulukuussa 2013 ja tehnyt reilun puolen vuoden aikana 13 villasukkaparia, kolmet tossut, 6 myssyä ja yhden peiton. Vaikka ryhmä on pieni, se on saanut aikaan paljon.  Nämä ihanat tuotokset lahjoitetaan vuoden lopussa.

Muutamien vuosien aikana on uutisoitu useammista paketeista, jotka on lahjoitettu vastasyntyneiden osastoille eri puolilla Suomea. YLE uutisoi vuonna 2012 Espoon Jorvin synnytysosastosta, jossa henkilökunta oli alkanut tekemään pipoja vauvoille ja saanut myös paljon lahjoituksia. Muutama viikko sitten Aamulehdessä oli kirjoitus, jonka mukaan SPR:n vapaaehtoiset olivat tehneet ja lahjoittaneet suuren paketillisen pieniä lämpimiä asusteita ja peittoja TAYS:n synnytysosastolle. On hienoa nähdä, kuinka Suomessa yhteisöllisyys ja hyväntekeväisyys tulee esille tällaisella tavalla.

töppöset

Töppöset

Syksyllä ryhmällä on tarkoitus tehtailla töppösiä vauvoille ja paljon muutakin. Lankakerä kokoontuu tiistaisin parillisilla viikoilla 5.8. alkaen lähtien aina joulukuuhun asti. Mukaan saa tulla, vaikkei harrastaisikaan käsitöitä! Ota mukaan omat koukut ja puikot, sillä langat löytyvät meiltä. Kerrytetään yhdessä lahjoituspakettia, jotta mahdollisimman moni pieni ihminen saisi lämmintä päälleen.

Otamme vastaan kaikenlaisia lankalahjoituksia Majakkataloon os. Pohjoisrantakatu 5, Kemi. Soittaa ja viestiäkin voi laittaa puh. 050-4408969 tai sini.holtta @ majakkatalo.fi.


Jätä kommentti

Keminmaan kunnanvirastossa on erityisiä joulukuusia

Keminmaan joulukuusetJoulun aikaan on monta mahdollisuutta saada joulumieli.  Keminmaan kunnanviraston aulassa on kaksi joulukuusta, joiden joulukoristeet kätkevät sisälleen pienen sydämenmuotoisen paperinpalan.  Sydämeen on kirjoitettu erityinen viesti. Lapussa lukee esimerkiksi tyttö 6 v tai poika 11 v.

Seinällä olevasta ilmoituksesta salaperäinen asia selviää. Keminmaan Lions Club Neidonkengän jäsenet järjestävät vapaaehtoistyönä jo perinteeksi muodostuneen joululahjakeräyksen. Kuka tahansa voi käydä hakemassa joulukoristeen ja lahjoittaa joululahjan, jollekin keminmaalaiselle lapselle. Lahjansaajasta on tiedossa ikä ja sukupuoli. Lahjat toimitetaan Keminmaan perhetyöntekijöiden toimesta lapsiperheille. LC/Neidonkengän presidentti Leena Sakaranaho kertoi, että kyseinen joululahjatempaus on jo kahdeksas. Kukahan saa hyvän mielen tähän tempaukseen osallistuvista, vapaaehtoistyötä tekevät, lahjanantajat, perhetyöntekijät vai lapsi joka saa lahjan?

Alla hyvän tekemisen resepti, joka löytyy Keminmaan kunnanviraston aulasta joulukuusien vierestä.

Hyvä joululahjakeräykseen osallistuja!

1) Ota joulukuusesta koriste

2) Joulukuusen koristeen sisällä olevaan sydämeen on merkitty lahjansaajan sukupuoli ja ikä (esim. tyttö 3 v tai poika 11 v).

3) Hanki lahja ja paketoi se kauniiseen joululahjapakettiin. Liitä paketin päälle sydän, jossa lukee lahjansaajan sukupuoli ja ikä.

4) Tuo lahjapakettisi kunnanviraston perhetyöntekijöille viimeistään ti 17.12.

Kiitos osallistumisestasi!

LC Keminmaa/Neidonkenkä

Keminmaan kunta/perhetyö