Järjestöblogi


Jätä kommentti

Kesä meni ja syksy tuli

Luonto ja eläimet vaipuvat pikkuhiljaa talvihorrokseen, mutta Majakan Tietotiimi ei. Yhdistystoiminta on kesän jälkeen taas vilkastunut, joten Tietotiimillä on riittänyt ”asiakkaita” erilaisten tietoteknisten ja viestinnällisten ongelmien parissa. Parhaamme mukaan olemme pyrkineet auttamaan ja olemme kokeneet palautteen myötä, että teemme tärkeää työtä. Tässä haluankin muistuttaa, että Majakan Tietotiimihän auttaa jäsenyhdistyksiä tietoteknisissä ongelmissa, koski se sitten tietokonetta, puhelinta tai vaikkapa tablettia. Olemme myös tarvittaessa valmiita opastamaan tietokoneen tai muun laitteen sekä erilaisten sovellusten ja ohjelmien käytössä. Ja mikä parasta niin palvelu on maksuton, kiitos ja lyhyen palautelomakkeen täyttö riittävät. Olemme pyrkineet pitämään kynnyksen matalana eli Tietotiimin huoneeseen voi tulla murheenkryynin kanssa, milloin vain, aikoja varaamatta.

wp_20160920_13_06_32_pro

Itse asiassa Tietotiimin huoneessa ei ole kynnystä ollenkaan.

Myös Majakan uudistuvat sivustot ovat pitäneet Tietotiimin päivät työntäyteisinä jo pidemmän aikaa, mutta loppusuora alkaa olla jo mutkan takana. Uusitut Majakan sivut  www.majakkatalo.fi ja http://www.jarjestotietopalvelu.fi on tarkoitus avata heti ensivuoden alussa. Uusituilla sivustoilla pyrimme siihen, että se palvelisi yhdistyksiä ja kansalaisia entistä paremmin. Yksi tärkeä uudistus tulee olemaan Merilappilaisten yhdistysten kategorioiminen, jotta esim. juuri paikkakunnalle muuttanut nuori löytää helposti itseään kiinnostavia yhdistysten tarjoamia erilaisia toimintoja ja tukimuotoja. Jotta saisimme uudistuksesta kaiken hyödy irti, tarvitsemme alueen yhdistysten apua. Syksyn aikana tulemmekin lähettämään yhdistyksille sähköpostitse linkin, jonka kautta yhdistykset voivat mahdollisimman vaivattomasti päivittää omat tietonsa ajantasaisiksi. Mikäli yhdistyksenne ei kyseistä sähköpostia saa, olkaa yhteydessä Tietotiimiin osoitteeseen viestinta@majakkatalo.fi.

wp_20160920_11_14_34_pro1-1

Työtä riittää vielä uudistuvissa sivustoissa kuten ehkä työpöydältäkin käy ilmi.

Majakan sekä jäsenyhdistysten sivustojen ylläpito ja päivittäminen kuuluvat myös työpäiviimme päivittäin. Lisäksi Majakkaverkoston uutiskirjeen kasaaminen jarjestotietopalvelu.fi tiedotteista ja tapahtumista ovat aina joka toinen viikko ajankohtaista. Uutiskirjehän lähtee reilulle 1300 vastaanottajalle ja sisältää ajankohtaista asiaa, yhdistysten tilaisuuksia ja tapahtumia ympäri Pohjois-Suomea. Mikäli haluat vastaanottaa uutiskirjeen, voit tilata sen yllä mainituilta Majakan verkkosivuilta tai sähköpostitse osoitteesta viestinta@majakkatalo.fi. Mikäli taas haluat yhdistyksenne tilaisuuden tai tapahtuman uutiskirjeeseemme, olkaa ajoissa liikenteessä ja lähettäkää mahdollinen materiaali em. viestinnän sähköpostiosoitteeseen.

 

Hyvää syksyn jatkoa toivottaapi Tietotiimin Jorma ja Rolle

Advertisement


Jätä kommentti

Kiirettä pitää

Tietotiimi työn touhussa.

Tietotiimi työn touhussa.

Alkusyksystä loppukevääseen Majakan tietotiimillä on totutusti pitänyt kiirettä, kun yhdistysväen toiminta pyörii kiivaimmillaan. Tälläkään kertaa emme ole päässeet todistamaan poikkeusta tilanteessa. Majakassa valmistellaan kovalla tohinalla kevään kuntakierroksia, eli Majakan Road Tripiä, sekä maalis-huhtikuun taitteessa Meri-Lapissa pidettäviä Valtakunnallisia XI Kohtaamispaikkapäiviä. Vaikka suuremman vastuun tapahtumista Majakassa kantavatkin muut tahot, niin tietotiimillä on myös pitänyt kiirettä tapahtumaorganisoinnissa. Mainokset ja ilmoittautumiskaavakkeet tapahtumia varten on hoidettu tietotiimin päivittäisen IT-tukityön ohessa. Samalla on kasattu Majakkaverkoston tiedotuslehti Ankkuripaikan uutta julkaisua, josta lukijat pääsevät nauttimaan pikapuolin, ja tiedotettu pohjoissuomalaisille yhdistystoimijoille ja yhteistyötahoille Majakkaverkoston uutiskirjeiden avulla useista tapahtumista toiminta-alueellamme. Tämä työ on kuitenkin tehty parrasvalojen ulkopuolella, näppäimistön ja näytön ääressä. Kiireeseen on onneksi saatu myös helpotusta, kun tietotiimin remmiin astui maaliskuun alussa uutta verta. Rolle Soikkeli saapui vahvistamaan tietotiimiä ja tukemaan alueemme yhdistystoimijoita RAY:n Paikka auki nuorelle –tuen turvin.

Hiljalleen lähestymme hetkeä jolloin kulisseissa tapahtunut työmme tuodaan näkyväksi ja mekin pääsemme hetkeksi yhdistystoimijoiden pariin. Ankkuripaikka lähtee piakkoin painoon, Majakan Road Trip starttaa Torniosta 15.3. edeten Meri-Lapin kunnissa siten, että matkan viimeinen kohtaaminen suoritetaan 7.4. Ylitorniolla ja siinä välissä pyörähdämme 31.3.-1.4. Torniossa kohtaamispaikkapäivillä. Kevätkauden viimeisenä suurena rutistuksena järjestämme 16.4. järjestöille suunnatun viestintäpäivän yhteistyössä Pohjolan Sanomien ja Yle Kemin toimituksen kanssa. Olethan muistanut jo ilmoittautua mukaan: Viestintäpäivä 2016.

Näiden rutistusten jälkeen emme suinkaan jää laakereille lepäilemään, vaan jatkamme muun muassa useiden palveluidemme kehitystyötä. Kesää kohti mentäessä laskemme hieman kierroksia muiden yhdistysten tapaan ja lataamme akkuja, jotta olemme syksyllä jälleen valmiita seuraavaa rutistusta varten.

 

Keväisin terveisin

Tietotiimi
JH/TP/RS/JV


Jätä kommentti

Hiljaiset miehet astuvat esiin

Majakkatalon käytävällä on eräs tavallinen työhuone muiden työhuoneiden vieressä. Vain hillitty näppäimien napsutus kuuluu käytävälle, porinaa ei juurikaan kuulu. Se on hiljaisten miesten huone. Työhuoneen ovi on kutsuvasti avoinna, kuin odottaen kävijää. Siellä ahertaa Majakan tietotiimi päivittäen ja kehittäen yhdistysten kotisivuja, suunnitellen sivustopäivityksiä tai ratkoen asiakkaan tietoteknistä ongelmaa.

Tietotiimi on ollut osa Majakan työyhteisöä ja organisaatiota vuodesta 2008. Ryhmä tekee työtä taustalla, huolehtien ja turvaten Majakan arkipäiväisen tietoteknisen toiminnan sujuvuuden. Harvemmin tietotiimin jäsenet astuvat esiin työhuoneestaan, mutta ovat aina valmiina tarjoamaan tukeansa ongelmatilanteissa.

Majakan tietotiimi koostuu osin tutuista, osin uusista kasvoista. Ryhmää vetää pisimpään mukana roikkunut Mikko Kaltiola, joka palvelee asiakkaita erilaisissa IT-tukiasioissa ja päivittää Järjestötietopalvelua varmoin ottein. Viimeisimpänä tietotiimin vahvuuteen astuneen Timo Pesosen vastuulla asiakaspalvelutyön ohessa on Majakan verkkosivujen kehitys. Heitä monien toimien työssä avustaa monitoimimies Ari Eriksson.

Tietotekniikan osaajaryhmän lisäksi huoneessa majailee Majakan viestinnällinen keskus. Janne Hallikaisen kautta sinkoilee yhdistysten tiedotteita tasaiseen tahtiin lisättäväksi Järjestötietopalveluun. Samalla Janne miettii keinoja järjestöviestinnän kehittämiseksi.

Työnjohdolla voi olla joskus haasteita toimenkuvien jakamisessa.

Työnjohdolla voi olla joskus haasteita toimenkuvien jakamisessa.

 

Mitä kaikkea Majakan tietotiimi tekee?

Vastaus on yksinkertainen, monenlaista. Ryhmä huolehtii kansalaistoiminnan keskus Majakan tietotekniikan toimivuudesta, olipa sitten kyseessä työntekijöiden tietokoneet tai puhelimet, tilanvuokraajien nettiyhteydet, kokousvieraiden PowerPoint –ongelmat, tai Majakan videoneuvottelulaitteet.

Tietotiimi ohjaa ja opastaa talon toimijoita kaikenlaisissa tietoteknisissä ongelmissa, toimisto-ohjelmien käytöstä kopiokoneen tulostusongelmiin.

Aikaa kiireen keskellä

Vaikka Tietotiimin huoneessa vallitsee pääsääntöisesti hiljaisuus, ei tekemisestä ole puutetta. Syksy on ollut kiireinen erinäisten kehitys- ja muutosprojektien keskellä. Näppäimistön naputus on ollut huoneessa taukoamaton. Samalla useiden yhdistysten toiminta on käynnistynyt ansaitun kesätauon jälkeen ja Järjestötietopalvelun tapahtumakalenteria päivitetään lähes jatkuvalla syötöllä. Kiireestä huolimatta ryhmäläisillä on aina aikaa ojentaa auttava käsi avun tarvitsijoille.

Mikäli sinulla tai yhdistykselläsi menee sormi suuhun tietoteknisten ongelmien edessä, niin älä epäröi olla yhteydessä osaajiimme. Ratkomme ongelmat, vaikka täydessä hiljaisuudessa.