Järjestöblogi


Jätä kommentti

Lankakerän kesä 2015

Kemissä Majakkatalolla vapaaehtoisvoimin toimiva Lankakerä-ryhmä tekee hyvää pienesti pienille. Tänä vuonna on tehty pieniä villasukkia, jotka tullaan loppuvuodesta lahjoittamaan kemiläisille päiväkodeille. Villasukkaprojekti jatkuukin vielä tulevan kesän ajan, mutta ryhmän kokoontumiset siirretään Ravintola Rantamakasiiniin. Ryhmä kokoontuu siellä juhannuksesta lähtien joka toinen tiistai aina elokuun puoliväliin saakka. Myös kokoontumisaika vaihtuu aamupäivästä iltapäivään eli tapaamme klo 16.30–18.30.

villasukatVillasukat ja muut ryhmän työt neulotaan ja virkataan lahjoitetuista langoista, joita edelleen otetaan vastaan tuleviakin projekteja varten. Tulevista projekteista voisikin mainita kaksi seuraavaa: syksyllä 2015 neulotaan pieniä, valkoisia sukkia Keminmaan ja Simon seurakunnissa kastettaville lapsille ja kevään 2016 projektina on tehdä hypistelymuhveja muistisairaille potilaille.

Kuvat ovat Majakasta, jossa on esillä Lankakerä-ryhmän näyttely.villasukkapuu

Lankakerä-ryhmään ovat tervetulleita kaikki, ei tarvitse olla erityisen käsityötaitoinen. Ota mukaan omat puikot, lankoja et tarvitse. Tervetuloa nauttimaan yhteisestä tekemisestä yhteisen hyvän vuoksi mukavassa seurassa!  

Lisätietoja voi tiedustella osoitteesta vapaaehtoistoiminta@majakkatalo.fi.

 

Advertisement


Jätä kommentti

Meri-Lapin emot osana Leijonaemot ry:n toimintaa

tassu_vertaistukiMe Leijonaemot olemme erityislasten vanhempia, riippumatta lasten diagnoosista. Tarjoamme konkreettista apua toisille erityislasten vanhemmille. Erityinen elämä vaatii erityiset voimat, mutta välillä niitä voimia ei vain ole. Siksi perustettiin Leijonaemot ry, vanhempien oma turvaverkko, joka täyttää tänä vuonna 10 vuotta.  Juhlavuoden suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Leijonaemoilla on mm. kuukausittain kokoontuvia vertaistukiryhmiä ympäri Suomen, oma suljettu Facebook-ryhmä ja Leijona-chatin keskusteluryhmiä. Järjestämme myös Voimaannuttava Vertaistuki -päiviä ja -viikon­loppuja.

10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin yhdistyksen jäsenille valokuvauskilpailu, jonka aiheena oli kuvata erityislapsiperheiden arkea iloineen ja huolineen vanhemmuuden näkökulmasta. Valokuvanäyttely kiertää ympäri Suomea ja Kemin kaupunginkirjastoon se saadaan esille tammikuuksi 2016.

Meri-Lapin emot on aloittanut toimintansa keväällä 2011. Olemme pohjoisin Suomessa toimiva vertaisryhmä, jolla on jäseniä noin 50. Vertaisryhmässä Kemin Digipoliksessa toisiaan tapaa kuukausittain noin 10–15 vanhempaa. Tapaamisiin osallistuakseen ei tarvitse olla Leijonaemot ry:n jäsen, vaan riit­tää, että perheessä on erityistä tukea tarvitseva lapsi. Tapaamisissa mm. jut­telemme ajankohtaisista asioista, kerromme kuulumisia, jaamme vertais­tukea toisillemme sekä saamme monenlaista tietoa vierailevilta asian­tuntijoilta.

Mikäli kiinnostuit ryhmän toiminnasta, perheessäsi on erityislapsi ja haluat tulla mukaan paikalliseen toimin­taamme, lisätietoja saa sähköpostitse osoitteesta kemiryhma.leijonaemot@gmail.com.

Meri-Lapin paikallisista tapaamisista löytyy tietoa myös täältä.

Leijonaemojen toimintaa voi tukea esimerkiksi osal­listumalla valtakunnalliseen keräykseen ”Kympillä mukaan!”Tassu_juliste_hyväelämä