Järjestöblogi

Harjoittelijan terveiset

Jätä kommentti

Yhdeksän viikon harjoittelujakso Majakassa päättyy ja on aika jatkaa matkaa… Näiden viikkojen aikana on paljon saatu aikaan ja monessa oltu mukana – ja silti olisi ollut vielä monenmoista opittavaa…

Joka tapauksessa harjoittelu kolmannella sektorilla on avannut silmiäni, sillä nyt ymmärrän kuinka monipuolista järjestötoimintaa tällä alueella tehdään. Järjestöt ovat mukana monessa – ja juuri tämän kolmannella sektorilla tehtävän työn ansiosta alueellamme on tarjolla monenlaisia tapahtumia, meille kaikille!

Oman harjoittelujakson ajalta mieleen on jäänyt erityisesti järjestömessut, jonka järjestelyiden myötä sain projektikokonaisuuden hallinnasta oppimiskokemuksen – niin ja sainhan tapahtuman seminaarissa myös jakaa muillekin oman kokemukseni järjestötoiminnasta opiskelijan silmin. Unohtamatta harjoitteluni aikana järjestettyjä opinnäytetyöhöni liittyviä ”myötätunnon vahvuus ja varjot” -teemailtamia Kemissä ja Torniossa, jotka olivat minulle oppimisen kannalta erittäin merkittävä kokemus. Tämän harjoittelun aikana olen tavannut paljon ihmisiä – vapaaehtoisista kokemuskouluttajiin ja järjestötyöntekijöihin, joten tavoitteeni verkostoitua on toteutunut hyvin!

Harjoittelu kolmannella sektorilla kehittää monella tavalla ammatillisia valmiuksia työelämään – vuorovaikutustaidoista projektikokonaisuuksien hallintaan. Kolmannella sektorilla ollaan yhteistyön ytimessä – tähän tulen panostamaan myös tulevana sosiaalialan ammattilaisena, sillä yhteistyössä on voimaa!

Näiden terveisien myötä haluan lämpimästi kiittää teitä kaikkia, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä! Toivotan myös kaikille blogin lukijoille hyvää syksyn jatkoa sekä suurten sydänten kera kiitokset Majakan väelle hyvästä ohjauksesta ja opastuksesta opintiellä eteenpäin.

 

Anu Rajaniemi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s