Järjestöblogi

TIIMITYÖSKENTELYN TIMANTTI

Jätä kommentti

Majakka ry:n yhteistyöorganisaatio Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistyksen oppilaitosyhteistyöhanke pyysi kirjoitusta Majakan oppilaitosyhteisyöstä hankkeensa julkaisuun. Otimme pyynnön vastaan ja istahdimme Annen, Marikan ja Maaritin kanssa kaffipöytään sitä laatimaan. Muutama tunti puhallettiin yhteen hiileen ja seurauksena tämän kolmikon tiimityöskentelystä hioutui timantti. Nyt ei tarvitse odottaa julkaisun ilmestymiseen asti, tässä teille juttu luettavaksi näin etukäteen, olkaa hyvä :)

Pohjoisen yhteisöjen tuki- Majakka ry avoimena oppimisympäristönä

Pohjoisen yhteisöjen tuki – Majakka ry on yhdistysten vuonna 2000 perustama edunvalvonta- ja kehittämisorganisaatio. Majakan varsinaisia jäseniä ovat yhdistykset. Näin kesän 2016 kynnyksellä Majakan jäsenmäärä on 56 yhdistystä ympäri Pohjois-Suomen. Majakan fyysinen toimipiste sijaitsee Kemin keskustassa, mutta yhdistys jalkautuu ahkerasti Meri-Lapin alueella ja palvelee koko Pohjois-Suomen aluetta.

Majakka ry:n tavoitteena on ollut sen perustamisesta lähtien edistää eri toimijoiden yhteistyötä, vahvistaa järjestöjen toimintaedellytyksiä ja tukea vapaaehtoistoimintaa. Majakan visio on olla innovatiivinen, uudistuva ja rohkea pohjoissuomalainen kansalaistoiminnan vaikuttaja, jonka asema jäsentensä edustajana on tunnustettu ja arvostettu kaikissa sidosryhmissä. Yksi merkittävä sidosryhmä on alueen oppilaitokset.

Majakassa tehdään monen tasoista yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Oppilaitosten edustus on ollut mukana Majakan johtotiimin kautta strategisessa suunnittelusta, hankeyhteistyössä ja käytännönläheisesti ruohonjuuri tasolla esimerkiksi työharjoitteluissa ja tapahtumajärjestelyssä. Oppilaitosyhteistyö juontaa juurensa Majakan alkuvuosiin ja jatkuva vuoropuhelu on mahdollistanut suunnitelmallisen ja kehittämislähtöisen yhteistyön, jota onkin tehty näihin päiviin asti. Yhteistyössä tehdään hankesuunnittelua, yhteisten tapahtumien suunnittelua ja toteutusta, asiantuntijuuden vaihtoa, koulutuksia sekä opettajien työelämäpäivityksiä.

Opiskelijoiden rooli Majakassa on ollut merkittävä heti perustamisesta asti. Opiskelijat tuovat uutta tietoa, haastavat ajattelemaan uudella tavalla ja tuovat raikkaan tuulahduksen arkeen. Majakalle on tehty myös monia opinnäytetöitä, joiden kautta on tuotettu uutta järjestötietoa sekä tietoa on kerätty ja tuotettu myös oppimistehtävien kautta. Opiskelijoita on ollut harjoittelussa Majakalla tämän kuudentoista vuoden taipaleen aikana lähes 50. Majakka on mahdollistanut työelämätaitojen harjaannuttamista mm. sosionomi, yhteisöpedagogi, merkonomi ja datanomi opiskelijoille. Opiskelijoilta on saatu palautetta, että Majakassa saa tehdä oikeita töitä, saa tietoa vapaaehtoiskentän moninaisuudesta ja mahdollisuuksista sekä yleensä kolmannen sektorin yhteiskunnallisesta roolista. Harjoittelussaan opiskelijat tutustuvat järjestökenttään ja verkostot laajenevat.

Tulevaisuudessa yhdistysten ja oppilaitosten yhteistyötä tulee tiivistää entisestään. Keinoina tähän toteutetaan suunnitelmallisesti Meri-Lapin kansalaisjärjestöstrategian tavoitteita, joita oppilaitosyhteistyön saralla on; tehostaa järjestö-oppilaitosyhteistyön kehittäjäverkoston toimintaa, laatia oppilaitosyhteisyön toimintasuunnitelma, kehittää järjestöjen toimintaa avoimina oppimisympäristöinä sekä tehostaa järjestöjen ja oppilaitosten välistä hankeyhteistyötä. Konkreettisesti loppuvuoden suunnitelmissa on mm. toteuttaa yhteistyössä järjestömessut, vapaaehtoistoimijoiden virkistysiltapäivä sekä ensiaputaitojen koulutus järjestötoimijoille. Lisäksi syksyllä aloittava sosionomi opiskelija tuo sykettä ja luovaa otetta Majakan loppuvuoteen. Vuosien saatossa oppimis,- työ,- ja toimintaympäristöt ovat muuttuneet, yhteistyö on löytänyt vakaan perustan jossa kokeilukulttuurille ja innovoinnille on tilaa. Kokonaisuudessaan oppilaitosyhteistyö voimaannuttaa ja elävöittää Majakan toimintaa alueella.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s