Turkulainen vammaisten oikeuksiin erikoistunut asianajaja Jukka Kumpuvuori oli Lapin kierroksellaan toukokuun lopulla, ja poikkesi myös Kemissä kertomassa asiasta kiinnostuneille työstään. Kumpuvuori on itse liikuntavammainen ja ainoa asianajaja Suomessa, joka on erikoistunut vammaisten asioihin. Majakkatalon Kajuutta- huone olikin täpöten täynnä paikallisia yhdistysaktiiveja ja muita asiasta kiinnostuneita, ja syystä.
Esimerkkinä Kemin tilanteesta Kumpuvuori muistutti kuulijoita kantelusta, jonka Henkilökohtaisten avustajien Työnantajien liitto ry (HETA- liitto) on tehnyt Kemin kaupungin vammaispalveluista. Kantelu liittyy vammaispalveluiden toimintaohjeeseen henkilökohtaisen avustamisen järjestämisestä, jossa on useita lainvastaisia kohtia. Kuulijoilla oli myös muita henkilökohtaiseen apuun liittyviä väärinkäsityksiä ja virheellistä tietoa, jotka Kumpuvuori puheenvuorollaan oikaisi.
Potilasjärjestöt olivat havainneet myös muita puutteita ja lainvastaisia toimia Meri- Lapin kuntien vammaispalveluissa. Suurimmat ongelmat ovat juuri henkilökohtaisen avun järjestämisessä, avustajien palkkaamisessa sekä lisätuntien ja korvausten saamisessa matkoja varten. Kunnat rikkovat myös hyvin useasti lain
Kumpuvuori kertoi lähiaikoina voimaan astuvista lakimuutoksista, jotka vaikuttavat suuresti vammaisten elämään ja oikeuksiin. YK:n vammaisten yleissopimuksen ratifiointi etenee ja itsemääräämisoikeuslain muutokset ovat parhaillaan vireillä. Vammaispalvelu- ja kehitysvammalaki yhdistyvät tulevaisuudessa ja yhdenvertaisuuslakia muutetaan koskemaan vammaisten osalta myös yksityisiä palveluja. Kaikki nämä uudistukset tuovat vammaisille enemmän oikeuksia yhteiskunnassa, ja luovat tasa- arvoa niin julkisissa palveluissa kuin yksityisellä puolella.
Kumpuvuoren viesti vammaisille oli, että oikeuksistaan täytyy pitää kiinni. Hän rohkaisi ihmisiä valittamaan, jos kokee tulleensa kohdelluksi väärin kunnan päättäjien toimesta. Apua valitusprosessiin ei välttämättä julkisen oikeusavun puolelta saa, mutta mm. potilasjärjestöt, vammaisten parissa työskentelevät hankkeet sekä Kumpuvuori itse pystyvät neuvomaan ja tukemaan näissä tilanteissa.
Teija Karisaari
Kirjoittaja on Meri-Lapin alueen CP- yhdistyksen sihteeri, Kemin seudun Invalidien jäsen sekä Erityistukea elämään- hankkeen projektityöntekijä.